Teatteri

Sotien aika ja 40-luku

Pian Grandin ensimmäisten mainosten jälkeen kriisiajan merkit ilmestyivät paikallislehteenkin. Väestönsuojeluohjeet julkaistiin Ympäristölehdessä 14.10. ja 30.11. maa oli jo sotatilassa. Grandin näytännöt jatkuivat siitä huolimatta, mutta supistettuina ja aikaistettuina. Neljään sunnuntai-, kahteen lauantai- ja yhteen arkipäivänäytäntöön palattiin vasta huhtikuun alussa. Puolustusvoimain ja Metron uutiskatsaukset, joita oli esitetty Helsingissä ja myös Tapanilan Kino Suomessa Talvisodan aikana, ehtivät Grandiin vasta huhtikuusta lähtien. Sodalla tai välirauhan tulolla ei näytä olleen muuta merkittävää vaikutusta teatterin ohjelmistoon, joka koostui amerikkalaisesta, englantilaisesta, ranskalaisesta, ruotsalaisesta ja kotimaisesta ohjelmistosta. Vuodesta 1941 ilmestyi myös saksalaista ohjelmistoa ja jatkosodan sytyttyä kesäkuussa puolustusvoimien katsauksista tuli vakio-ohjelmistoa. Läntinen ja kotimainen aineisto oli kuitenkin ehdottomasti vallitsevassa asemassa.

Grandin asiakaskunnan suppeuteen viittaa se, että pääsääntöisesti filmiä vaihdettiin kahdesti viikossa, sunnuntaina ja keskiviikkona. Lastennäytäntöjä esitettiin, mutta materiaalista lienee ollut pulaa. Juhlatapaus lienee ollut esimerkiksi Walt Disneyn väripiirretyn Pinocchion saanti teatteriin lokakuussa 1943. Sodan päätyttyä lastennäytännöt jäivät vuosiksi säännölliseksi sunnuntaiohjelmistoksi, suosituimpia taisivat olla Kippari Kalle -filmit ja Tarzanit pojille ja Shirley Templet tytöille. Saksalaisten elokuvien tilalle tulivat harvahkot neuvostoelokuvat.

Grandista oli tullut uutena teatterina Ingrid Ekmanille ja hänen perheelleen Malmin Heliosta tärkeämpi. Talvisodan aikana perhe oli muuttanut pommituksia pakoon liiketalon toisen kerroksen asuinhuoneistoihin ja myöhemmin 40-luvulla Grandin lähelle rakennettuun omakotitaloon. Teatterien yhteisilmoittelu ja muu yhteistyö päättyi maaliskuussa 1946 Helioksen talon paloon. Grandin liiketalon asemaa kuvaa, että Pohjoismaisen Yhdyspankin uusi konttori muutti sen tiloihin 16.4.1945.


Lyhyt historia (1939-1989)Museointendentti Jorma Uimonen »

Elokuva tuli Tikkurilaan »

Sotien aika ja 40-luku v

Kukoistuksesta ahdinkoon »

Vanhan Grandin loppu ja uuden alku »

Loppusanat »

Kassan aukioloajat

Kassan aukioloajat pdf-tiedostona tästä. Kellonajat päivitetään viikottain.

Seuraavan elokuvaviikon ohjelmisto (pe-to) tulee myyntiin tiistaisin

 
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24