Teatteri

Vanhan Grandin loppu ja uuden alku

Osmo Rantanen sai halvauksen konehuoneessaan ja teatteritoiminta siirtyi 1973 Kent-Filmi Oy:lle ja useita teattereita omistavalle Jussi Puikkoselle. Samana vuonna Bio Grandissa käynnistyi Vantaan Kinon kunnallinen elokuvatoiminta. Yhteistyökausi kaupungin ja teatterin välillä ensin 1973-82 ja sitten vuodesta 1984 aina tähän päivään olisi oman esityksensä arvoinen, mutta ei mahdu lyhyeen historiikkiin eikä kirjoittajakaan ole soveltuva, koska oli sekä käynnistämässä toimintaa että johtamassa sitä aina marraskuun alkuun 1986.

Puikkosen Kent-Filmin toiminta toi piristysruiskeen kituvaan vanhaan Grandiin. Esityslaitteet saatiin suhteellisen pian taas toimintakelpoisiksi - vielä vuoden 1973 kerhoesityksiä vaivasi pahoin vanhojen hiilikaari-ernemannien hiipuminen ratkaisevalla hetkellä esitystä. Vahvaa Viipurin murretta puhuva Puikkonen otti paitsi yleisönsä myös ammattitaidollaan yllättävän hyviä filmejä, kun vain tilaisuus salli. Toisaalta aikaa leimasi myös selvä tappomeininki - Helsingin suuret olivat vankasti sitä mieltä, että ympäristön pienten jouti mennä. Kasvu tuli ohjata Helsingin keskustaan. Ja näinhän pitkälti myös tapahtui.

Grandin vanha liiketalo oli jo 1970-luvun jälkipuolella jäänyt liikenteelliseen ahtautumaan ja sen perustukset olivat alkaneet pettää. Rakennusta ei ollut peruskorjattu laisinkaan eikä se istunut uuden Tikkurilan suunnitelmiin. Se eli kaiken kaikkiaan kaupungin haltuun siirryttyään laina-ajalla.

Vanhan Grandin taival päättyi 13.10.1982, kun raivaustraktorit aloittivat jo syvälle maahan painuneen rakennuksen purun. Syyskuussa se oli dokumentoitu kuvaamalla. Vanha valomainos, neljän istuimen istuinyksikkö ja joukko keloja sekä yhden ernemannin kuoret oli museoitu.

Liikekeskus Grandinkulma valmistui 1984 samaan risteykseen. Rakennukseen oli sisällytetty 205-paikkainen elokuvateatteri Vantaan kaupungin toimenpitein. Puikkosten Kent-Filmi Oy jatkoi toimintaa vuoteen 1988, jolloin Vantaan kaupunki osti yhtiön. Siirtymäkaudella 1988-89 kaupunki piti yllä toimintaa, kunnes elokuvateatteri siirtyi nykyiselle yrittäjälle, BG-Films Oy:n Kimmo Lohmanille. Vuodesta 2017 alkaen elokuvateatterin toimintoja on operatiivisesti johtanut aiemmin vuoropäällikkönä pitkään toiminut Olli Saari toiminimellään O.S. Palvelut.


Lyhyt historia (1939-1989)Museointendentti Jorma Uimonen »

Elokuva tuli Tikkurilaan »

Sotien aika ja 40-luku v

Kukoistuksesta ahdinkoon »

Vanhan Grandin loppu ja uuden alku »

Loppusanat »

Kassan aukioloajat

Kassan aukioloajat pdf-tiedostona tästä. Kellonajat päivitetään viikottain.

Seuraavan elokuvaviikon ohjelmisto (pe-to) tulee myyntiin tiistaisin

 
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15